Hirsilän kyläyhdistyksen hallitus
Hallituksen jäsenet 2024-2025
Juhani Viitaniemi (PJ), Janette Hiltunen, Terhi Viitaniemi, Annukka Björn,
Minna Duncker, Martti Valtonen, Kimmo Fager ja Jenni Vuorela-Mattila

Hallitus 2023-2024 Juhani Viitaniemi (PJ), Terhi Viitaniemi, Annukka Björn, Minna Duncker, Janette Hiltunen ja Martti Valtonen

Juhani Viitaniemi, puheenjohtaja.
”Kyläläisiin
tykästynyt kylähullu kyläpäällikkö, joka ei halua Hirsilän
hyytyvän.”

Terhi Viitaniemi, rahastonhoitaja.

Annukka Björn, sihteeri, tiedottaja sekä hankevastaava.
"Olen hypännyt kylätalon hallitukseen koulun lopetuksen myötä, jolloin edellinen pesti Hirsilän koulun vanhempainyhdistyksessä päättyi. Kylän kehittämisen ja lasten hyvinvoinnin eteen
työskenteleminen kiinnosti kuitenkin edelleen, joten oli luonnollinen jatkumo hypätä mukaan tähän kiehtovaan projektiin.
Olen ollut mukana auttamassa nuoria hakemaan Nuorilta nuorille-rahoitusta sekä
nuorisoleader-rahoitusta, näillä on hankittu kylätalon nuokkarille varusteita. Helmikuusta lähtien olen ollut pääosin kerran viikossa vetämässä vapaaehtoisena nuokkaria ala-asteelaisille
kylätalollamme. Henkilökohtaisessa elämässä kiireisenä pitää kolme lasta (2011, 2015 ja 2022) sekä luottamustoimi MLL Oriveden hallituksessa.
Toivon kylätalon kehittyvän monipuoliseksi kohtaamispaikaksi kaikenikäisille, ja tuottavan hyviä muistoja ja hetkiä omien kyläläisten lisäksi myös muille Orivesiläisille sekä matkailijoille esimerkiksi tapahtumien, leirien ja majoituksen muodossa. Only sky is the limit!"

Minna Duncker, jäsenvastaava.

Janette Hiltunen, varapuheenjohtaja sekä hankevastaava.
Valmistun pian luonto-ohjaajaksi sekä vuoden päästä myös yhteisöpedagogiksi. Pohjakoulutukseltani olen psykiatrinen sairaanhoitaja. Näistä ammateista koen pystyväni ammentaa paljon myös kylätalon toimintaan. Lapseni ovat käyneet Hirsilän koulua,
joten vaikka emme Hirsilässä asukkaan, on kiinteistössä tapahtuvan toiminnan jatkuvuus lähellä sydäntäni. Kestävän kehityksen näkökulmat, luonto ja yhteisöllisyys ovat arvomaailmassani hyvin korkealla ja kylätalon toiminta tukee näitä arvoja. Olen myös innokas ideoija ja aktiivinen touhuaja, joten koen, että toiminnassa saan toteuttaa itseäni laajasti.

Martti Valtonen
" Monessa mukana kylän touhuissa."